Hevonen tuntee ihollaan aivan kuten sinäkin. Erikoista hevosen ihossa ovat pienet lihakset. Kun kärpänen istahtaa hevosen päälle, hevonen pystyy nytkäyttämään täsmälleen kärpäsen alapuolella olevaa lihasta. Ja niin kärpänen pörrää taas lentoon.
Tuntokarvat ovat osa tuntoaistimia. Pitkät karvat turvassa, leuassa ja silmien ympärillä ovat hevosen keino tunnustella ympäristöä. Ne toimivat niin kuin kissan viikset: ne kertovat hevoselle, onko pään lähellä jotain, mitä se ei näe. Muistatko vielä, kun kerroin näköaistista? Hevonen ei näe maahan siihen kohtaan, mistä se haukkaa ruohoa. Sen sijaan se tuntee ympäristön tuntokarvoillaan. Siksi kannattaa harkita tarkkaan, ennen kuin leikkaa tuntokarvoja pois. Se oli ennen hyvinkin yleistä: etenkin näyttelyhevosista haluttiin "siistimmän" näköisiä. Mutta jos leikkaat tuntokarvat pois, riistät hevoselta osan sen tuntoaistista. Joidenkin mielestä se on julmaa. Toisinaan silmien tuntokarvat saattavat kuitenkin kasvaa ja kääntyä niin, että ne ärsyttävät silmää ja haittaavat näköä. Silloin ne voi olla syytä nyppiä pois.
Hevosen ihon herkkyydessä on eroja. Vatsan iho on yleensä herkempää, kuin selkäpuolella. Likaista selkää saa harjata ronskisti karkeaharjaksisella harjalla, mutta hevonen ei halua samaa käsittelyä vatsalle ja jalkojen sisäsivuille. Säkä on erittäin herkkä alue, ja hevoset rapsuttavat usein siitä toisiaan, sillä se tuntuu niistä erityisen nautinnolliselta. Useimmat hevoset pitävät myös siitä, että ihminen rapsuttaa niitä säästä. Sillä tavalla saatat joskus onnistua rauhoittamaan levottoman tai hermostuneen eläimen. Mutta vastaavasti hevosesta tuntuu erittäin epämukavalta, jos satulahuopa painaa säkää ratsastuksen aikana. Suu on äärimmäisen herkkä kosketukselle - ja kivulle. Muista se ratsastaessasi. Toisinaan tapaa ratsastuskoulujen opetushevosia, joiden suu vaikuttaa aivan tunnottomalta. Niin voi käydä, ellei opettaja ole pitänyt oppilaita kurissa ja estänyt heitä turruttamasta hevosen suuta. Jos saat ratsastaa hyvin koulutetulla hevosella, huomaat sen reagoivan kevyeenkin kuolaintuntumaan. Hevonen arvostaa kevyttä ja pehmeää kättä, koska se tuntuu mukavemmalta kuin kova ja jäykkä käsi.
Ratsastaja viestii hevosen kanssa kosketusaistin kautta: annamme ratsulle viestejä käsillämme eli ohjilla, istunnallamme eli painolla sekä pohkeillamme. Jotkut hevoset vaativat voimakkaampia apuja kuin toiset. Herkkä ratsu, jolla lisäksi on ohut iho, reagoi kevyeen kosketukseen. Paksunahkaisempi tapaus, etenkin aloittelijoiden heiluviin pohkeisiin tottunut luotettava opetushevonen, saattaa tarvita huomattavasti voimakkaampia apuja. Kestää aikansa, ennen kuin nuori hevonen oppii reagoimaan kosketukseen halutulla tavalla. Se ei aluksi ymmärrä, mitä haluamme sen tekevän! Mutta koulutuksen ja kokemuksen myötä sekin oppii tottelemaan kevyitä apuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti