Aistit - Osa 6

Flehmen-ele

Niin kuin muutamat muutkin eläimet, myös hvoset tekevät joskus merkilisen tempun ylähuulellaan: ne venyttävät sen pitkäksi ja nostavat sitä ylöspäin. Se näyttää irvistykseltä. Vähemmästäkin alkaa ihmetellä, mitä kummaa hevonen suunnittelee. Tämä outo käytös on keino tehostaa hajuaistimusta. Sitä sanotaan flehmen-eleeksi. Hevoset tekevät usein niin, jos ne ovat nuuhkaisseet jotain omasta mielestään epäilyttävää tai todella mielenkiintoista.

Ylähuuli

Hevonen tutkii ympäristöään herkällä ylähuulellaan. Se on vähän kuin elefantin kärsä, vain koko lailla lyhyempi. Jos tarkkailet laiduntavaa hevosta, huomaat sen tunnustelevan kasvillisuutta ylähuulellaan. Kun annat hevoselle esimerkiksi apetta, jonka seassa on porkkananpalasia, se erottelee ensin joukosta herkkupalat ylähuulensa avulla.

Ajantaju

Hevosilla on tarkka ajantaju. Ne tietävät tarkalleen, milloin on ruoka-aika tai milloin on aika mennä laitumelle ja takaisin karsinaan. Jos nukut pommiin ja aamuruokinta myöhästyy, saat kuulla kunniasi! Tallin asukit hirnuvat ja saattavat äkeissään potkia karsinan ovea. Sateisena ja tuulisena päivänä ne odottavat sinua laitumen portilla, ja jos olet myöhässä, ne näyttävät loukkaantuneilta ja tyrmistyneiltä. Hyvällä säällä ne tosin eivät pistä pahakseen, vaikka viipyisitkin, vaan mutustelevat ruohoa mielellään!

Suuntavaisto

Monien eläinten tavoin myös hevosilla ja poneilla on kyky löytää takaisin kotiin. Tätä lahjaa ihmiset ovat hyödyntäneet ja siihen on turvauduttu kautta aikojen. Asiaa on tutkittu erilaisin tavoin, mutta kukaan ei tarkalleen tiedä, mihin tämä taito liittyy. Joidenkin mielestä se perustuu hajuaistiin, koska eläimet nähtävästi löytävät paremmin kotiin vastatuulella eli silloin, kun tuuli puhaltaa kotoa niiden suuntaan. Ehkäpä hevosen hajuaisti on niin hyvä, että se haistaa kodin kilometrien päästä.

Aistit - Osa 5: Tunto

Hevosella on samat viisi aistia kuin sinullakin: näkö, kuulo, maku, haju ja tunto. Hevosen aistit ovat kuitenkin erilaiset kuin ihmisen.


Hevonen tuntee ihollaan aivan kuten sinäkin. Erikoista hevosen ihossa ovat pienet lihakset. Kun kärpänen istahtaa hevosen päälle, hevonen pystyy nytkäyttämään täsmälleen kärpäsen alapuolella olevaa lihasta. Ja niin kärpänen pörrää taas lentoon.

Tuntokarvat ovat osa tuntoaistimia. Pitkät karvat turvassa, leuassa ja silmien ympärillä ovat hevosen keino tunnustella ympäristöä. Ne toimivat niin kuin kissan viikset: ne kertovat hevoselle, onko pään lähellä jotain, mitä se ei näe. Muistatko vielä, kun kerroin näköaistista? Hevonen ei näe maahan siihen kohtaan, mistä se haukkaa ruohoa. Sen sijaan se tuntee ympäristön tuntokarvoillaan. Siksi kannattaa harkita tarkkaan, ennen kuin leikkaa tuntokarvoja pois. Se oli ennen hyvinkin yleistä: etenkin näyttelyhevosista haluttiin "siistimmän" näköisiä. Mutta jos leikkaat tuntokarvat pois, riistät hevoselta osan sen tuntoaistista. Joidenkin mielestä se on julmaa. Toisinaan silmien tuntokarvat saattavat kuitenkin kasvaa ja kääntyä niin, että ne ärsyttävät silmää ja haittaavat näköä. Silloin ne voi olla syytä nyppiä pois.

 

Hevosen ihon herkkyydessä on eroja. Vatsan iho on yleensä herkempää, kuin selkäpuolella. Likaista selkää saa harjata ronskisti karkeaharjaksisella harjalla, mutta hevonen ei halua samaa käsittelyä vatsalle ja jalkojen sisäsivuille. Säkä on erittäin herkkä alue, ja hevoset rapsuttavat usein siitä toisiaan, sillä se tuntuu niistä erityisen nautinnolliselta. Useimmat hevoset pitävät myös siitä, että ihminen rapsuttaa niitä säästä. Sillä tavalla saatat joskus onnistua rauhoittamaan levottoman tai hermostuneen eläimen. Mutta vastaavasti hevosesta tuntuu erittäin epämukavalta, jos satulahuopa painaa säkää ratsastuksen aikana. Suu on äärimmäisen herkkä kosketukselle - ja kivulle. Muista se ratsastaessasi. Toisinaan tapaa ratsastuskoulujen opetushevosia, joiden suu vaikuttaa aivan tunnottomalta. Niin voi käydä, ellei opettaja ole pitänyt oppilaita kurissa ja estänyt heitä turruttamasta hevosen suuta. Jos saat ratsastaa hyvin koulutetulla hevosella, huomaat sen reagoivan kevyeenkin kuolaintuntumaan. Hevonen arvostaa kevyttä ja pehmeää kättä, koska se tuntuu mukavemmalta kuin kova ja jäykkä käsi.

Ratsastaja viestii hevosen kanssa kosketusaistin kautta: annamme ratsulle viestejä käsillämme eli ohjilla, istunnallamme eli painolla sekä pohkeillamme. Jotkut hevoset vaativat voimakkaampia apuja kuin toiset. Herkkä ratsu, jolla lisäksi on ohut iho, reagoi kevyeen kosketukseen. Paksunahkaisempi tapaus, etenkin aloittelijoiden heiluviin pohkeisiin tottunut luotettava opetushevonen, saattaa tarvita huomattavasti voimakkaampia apuja. Kestää aikansa, ennen kuin nuori hevonen oppii reagoimaan kosketukseen halutulla tavalla. Se ei aluksi ymmärrä, mitä haluamme sen tekevän! Mutta koulutuksen ja kokemuksen myötä sekin oppii tottelemaan kevyitä apuja.

Aistit - Osa 4: Maku

Hevosella on samat viisi aistia kuin sinullakin: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Hevosen aistit ovat kuitenkin erilaiset kuin ihmisen.


Haju- ja makuaisti liittyvät toisiinsa. Ei siis ihme, että hevosilla on myös hyvin tarkka makuaisti. Vain nälkiintynyt hevonen syö ruokaa, joka maistuu pilaantuneelta.Hevoslaitumilla näkee korkeina rehottavia kohtia, joiden liepeillä on hevosen lantaa. Sellaisilla alueilla kasvit maistuvat ja haisevat pahalta, joten niistä kohdista hevoset eivät syö.

 

Useimmat hevoset pitävät makeasta, kuten nuorista, tuoreista ruohoista ja lehdistä sekä hyvästä heinästä. Makealta maistuva rehu, kuten sokerijuurikas tai siitä saatava melassi, onkin useimmille hevosille herkkua. Sokeripalatkin tekisivät kauppansa, mutta hevosiin pätee samaan kuin ihmisiin: ei makeaa mahan täydeltä. Herkkupaloilla voit joskus saada hevosen tekemään, mitä haluat. Monet hevoset eivät suostu syömään esimerkiksi ruokaan sekoitettua mahalääkettä, koska ne huomaavat heti, että mukana on jotakin epätavallista. Silloin voit yrittää peittää lääkkeen makua sekoittamalla joukkoon melassia.

Joskus hevosia alkaa kiehtoa kitkerä maku, jollainen on esimerkiksi myrkyllisessä jaakonvillakossa. Yleensä hevoset eivät pidä siitä, mutta osa ihastuu maistettuaan sitä muutaman kerran. Sen jälkeen ne ahmivat sitä aina, kun tilaisuus tarjoutuu. Tämä on ehdottomasti estettävä, koska kasvi on erittäin myrkyllinen. Vuosien mittaan se tuhoaa hevosen maksan. Mitä enemmän myrkkyä elimistöön päätyy, sitä enemmän tuhoa se saa aikaan. Lopulta hevonen voi jopa kuolla.

Aistit - Osa 3: Haju

Hevosella on samat viisi aistia kuin sinullakin: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Hevosen aistit ovat kuitenkin erilaiset kuin ihmisen.


Hevosilla on paljon parempi hajuaisti kuin meillä ihmisillä, ja ne tutkivat asioita haistelemalla. Hevoset saavat monenmoista tietoa nuuhkimalla, ihan kuten me katselemalla ja kuuntelemalla. Jos esimerkiksi vieras ihminen tai eläin lähestyy hevosta, se haistaa tulijan, vaikka ei näkisikään sitä. Hevonen haistelee käsiäsi, jos olet käsitellyt jotakin sen mielestä kiinnostavaa - etenkin jotain syötävää! Ja vaikka ponit yleisesti tunnetaan ahneudestaan, niin esimerkiksi homeisen tai hiirien likaaman ruoan haju saa ne kieltäytymään murkinasta.

Kaikki hevoset haistelevat toisiaan ensitapaamisella. Mikäli ne ovat epävarmoja toistensa suhteen, seurauksena voi olla kiljahtelua ja jopa potkuilla uhittelua. Kun kohtaat vieraan hevosen, on hyvä idea tarjota sille kättä haisteltavaksi. Muista pitää käsi nyrkissä ja kämmenselkä turpaa kohti siltä varalta, että hevonen päättää näykkäistä. Jos otat käyttöön uuden varusteen tai hoitovälineen, lemmikkisi on tyytyväinen, jos ojennat se sille nuuhkaistavaksi. Niin se vakuuttuu, että uusi esine on turvallinen.

Jos villihevonen ajautuu eroon laumasta, se ilmeisesti jäljittää toverinsa lantakasojen avulla. Hevonen pysähtyy nuuskimaan lantakasaa ja haistaa, onko se kaverin. Toisinaan vaikuttaa, että hevoset "nimikoivat" karsinansa hajumerkeillä ikään kuin sanoakseen, että karsina on sen. Tämä on hyvä tietää, sillä välillä voi olla melko turhauttavaa, että hevonen ulkoa tuotaessaan ensi töikseen virtsaa tai ulostaa vasta puhdistettuun karsinaan.

Aistit - Osa 2: Kuulo

Hevosella on samat viisi aistia kuin sinullakin: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Hevosen aistit ovat kuitenkin erilaiset kuin ihmisen.

 

Eläimillä on parempi kuulo kuin ihmisillä. Ensinnäkin niiden kuuloalue on laajempi eli ne kuulevat korkeampia ja matalampia ääniä kuin me. Toiseksi ne kuulevat ääniä, joita ihminen ei erota, ja kolmanneksi ne pystyvät paikantamaan äänen aiheuttajan huomattavasti paremmin. Hevonen pystyy kääntämään korviaan lähes 180 astetta edestä taakse ja liikuttamaan kumpaakin korvaansa eri suuntiin. Kun hevonen kuulee äänen, se suuntaa toisen tai molemmat korvansa ääntä kohti. Jälkimmäisessä tilanteessa se kuulee äänen selvemmin. Jos hevonen kiinnostuu jostakin esineestä, se höristää molemmat korvansa sitä kohti, vaikka esineestä ei lähtisi lainkaan ääntä.

 

Hevoset pitävät omistajansa äänestä, joten kun harjatessa juttelet hevoselle, rakennat samalla toveruussuhdetta välillenne. Jos rupattelet hevoselle ratsastuken aikana, ratsusi kääntää toisen korvan taaksepäin kuunnellakseen sinua, vaikka se samalla seuraakin edessä olevia tapahtumia toisella. Hevoset oppivat nopeasti tottelemaan sanallisia käskyjä, mikäli samat sanat toistetaan aina samalla äänensävyllä. Huomaa, että on tärkeää käyttää samaa äänenpainoa. Hevosen on helpompi muistaa sävy, kuin sanat. Jos sanot "hyvä poika" lempeästi ja kannustavasti, hevonen ymmärtää saaneensa kehuja. Jos huudat samat sanat vihaisesti, hevonen luulee sinun suuttuneen sille. Jos sinun on toruttava hevosta, sano ankarasti "ei!". Et saa epäröidä. Vältä silti huutamista ja vihaisesti puhumista, koska sellainen hämmentää hevosta ja se voi muuttua levottomaksi ja hermostuneeksi. Tätä ohjetta on vaikea noudattaa, jos olet itse kiihtynyt tai vihainen. Ota silti ykkösasiaksesi muistaa, että saat paremman kosketuksen hevoseen puhumala sille hiljaisella ja rauhallisella äänellä.

  

 

Aistit - Osa 1: Näkö

Hevosella on samat viisi aistia kuin sinullakin: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Hevosen aistit ovat kuitenkin erilaiset kuin ihmisen.


Koska hevosen silmät sijaitsevat ulkonevasti pään kummallakin puolella, hevosen näkökenttä on lähes 360 astetta laaja. Tämä tarkoittaa, että vaikka hevonen ei kääntäisi päätään, se näke kaiken ympärilläään olevan lukuunottamatta pieniä sokeita alueita suoraan edessä ja takana. Päätään kääntämällä se näkee luonnollisesti nekin. Silmien yhteinen näkökenttä eteenpäin peittää 65-asteisen alueen. Tällä stereonäön alueella eläin pystyy arvioimaan syvyyssuhteita eli erilaisten kohteiden välisiä etäisyyksiä. Hevonen ei näe suoraan alas: kun hevonen laskee päänsä alas esimerkiksi laiduntaakseen, se ei näe syömäänsä ruohoa. Liioin se ei näe esteitä ylityshetkellä. Hevosen on luotettava siihen, mitä se näki askeleen tai kaksi ennen ponnistusvaihetta. Lähes ympyrän laajuinen näkökenttä tarkoittaa käytännössä sitä, että hevonen näkee melkein kaiken, mitä sen lähellä tapahtuu. Villihevosille tästä on hyötyä, koska niiden on pidettävä silmällä petoja. Ajohevosille laitetaan yleensä silmälaput, jotka estävät niitä näkemästä vedettävää vaunua. Useimmat nelijalkaiset pelästyvät nähdessään moisen häkkyrän kintereillään!

Me ihmiset näemme maailman värillisenä. Tutkijat arvelevat, etteivät hevoset useimpien muiden eläinten lailla erota värejä. Ne saattavat kylläkin erottaa vaalean ja tumman eri sävyjä. Tutkimuksissa on selvinnyt, että hevoset erottavat punaisen ja sinisen harmaasta, mutta eivät vihreää harmaasta tai valkoisesta. Punainen, oranssi ja keltainen näyttävät niiden mielestä samalta. On myös mahdollista, että ne näkevät jotkin värit muit kirkkaampina. Ehkä ne siksi reagoivat valon ja varjon väliseen kontrastiin voimakkaammin kuin ihminen. Toisaalta hevosen silmä sopeutuu hämärään hitaammin kuin ihmissilmä. Kun sinä siirryt kirkkaasti valaistusta huoneesta pimeään, pupillisi laajentuvat, jotta silmä saisi mahdollisimman paljon valoa. Hevosen silmä toimii samalla periaatteella, mutta hitaammin. Ehkä monet hevoset juuri siksi arastelevat mennä valoisasta ulkoilmasta pimeään talliin, karsinaan tai traileriin. Hevonen näkee oviaukon luultavasti pimeämpänä kuin ihminen. Toisaalta hevonen näkee paremmin kuin ihminen, kun sen silmät lopulta ovat sopeutuneet hämärään. Voimme hyödyntää tätä esimerkiksi tilanteessa, jossa hevonen ei halua kävellä pimeään traileriin. Anna hevosen seistä trailerin lastaussillalla ja peitä hetkeksi sen silmät paksulla pyyhkeellä. Hetken kuluttua se saattaa kävellä iloisesti sisään, koska traileri näyttää valoisammalta, kun pyyhe poistetaan silmiltä.

Monet hevoset kavahtavat valkoista väriä. Ne saattavat esimerkiksi kieltäytyä ohittamasta maassa olevaa valkoista maaliläiskää. Tai ne voivat jäädä tuijottamaan suojatietä ja pärskähdellä, ennen kuin suostuvat kävelemään sen ohi. Syy voi piillä siinä, että valkoinen erottuu räikeästi tummasta taustasta. Se tietysti näyttää epäilyttävältä.

Kuten muutkin eläimet ja ihmiset, myös hevoset näkevät sen, mitä ne odottavat näkevänsä. Siksi ne eivät välttämättä huomaa, jos jokin on muuttunut tutussa ympäristössä. Toiset taas havaitsevat välittömästi välittömästi pienimmätkin muutokset ja jäävät tuijoyyamaan ja märskähtelemään, jos muutos vaikuttaa niiden mielestä hirvittävän epämiellyttävältä.

Rotuinfo: Marwari

Marwari on hyvin vanha hevosrotu. Se on kehitetty Marwarin ruhtinaskunnassa Rajastanissa. Rodun historia on epävarma, mutta sen arvellaan polveutuvan ainakin osin toisesta intialaisesta hevosrodusta, kathiawarista, jonka suonissa virtaa paljon arabiverta.

Alkuperä

Marwarinhevosta käytettiinsotahevosina Marwarin alueella, jota Rathoren ruhtinassuku hallisti. Alueella harjoitettiin suunnitelmallista hevosjalostusta jo 1100-luvulla. Marwaria pidettiin useiden vuosisatojen ajan hevosista kaikkein jaoimpana. 

Usein sanottiin, että jos marwarinhevonen sai sodassa osuman, se kaatui vasta kannettuaan ratsastajansa turvaan. Niiden sanottiin myös jääneen vartioimaan ratsastajaansa, jos joku stilaista loukkaantui ja putosi ratsunsa selästä sodassa. Rodun kehityksen myötä syntyi useita tarinoita ja legendoja, joissa korostetaan hevosten uskomatonta rohkeutta ja uskollisuutta. Marwarinhevoset olivat pitkään suosittuja ja niitä käytettiin paljon mm. ensimmäisen maailmansodan aikaan. 

Sen jälkeen hevosten määrä väheni ja 1930-luvulla rotu oli jo lähes kuollut sukupuuttoon. Maharadža Umaid Singhji pelasti rodun ostamalla muutamia marwarioriita, joilla hän astutti parhaat löytämänsä tammat.

 

Historia

Marwarinhevonen on tiettävästi varsin vanha rotu yhdessä kantarotunsa kathiawarin kanssa. Jo 4000 vuotta vanhoissa kalliomaalauksissa on kuvattu hevosia, jotka voidaan käyrien korvien takia tunnistaa näiksi hevosiksi. Käyräkorvaisuus onkin näiden kahden rodun ehdottomasti paras tuntomerkki. Se on myös hyvä todiste rodun puhtaudesta: risteytettäessä muihin rotuihin käyräkorvaisuus katoaa ensimmäisenä. Marwarin tai kathiawarin kehityksestä ei sen enempää tiedetä.

Ennen brittien tuloa Intiaan intialainen ratsuväki käytti marwareita sotaratsuinaan ja ne olivat hyvin arvostettuja. Hindumystiikan mukaan hevonen on ihmistä ylempiarvoinen ja siksi vain korkeimmat kastit saivat omistaa hevosia. Tärkeimpiä marwarinkasvattajia oli Charan-niminen paimentolaisheimo, joka eli Rajasthanin lounaispuolen ruohikkoaroilla.
Britit eivät pitäneet marwareita sopivina ratsuväen hevosina, ne olivat heidän mielestään liian villejä ja kurittomia siihen. Britit käyttivät marwareita kuitenkin poolo- ja metsästysratsuina.

Englantilainen hallinto toi rauhan Intiaan, mutta samalla se myös teki tarpeettomaksi intialaisen ratsuväen ja sitä myöten marwarinhevosen. Kun britit lähtivät Intiasta 1947, oli maassa liikaa tarpeettomaksi käyneitä hevosia, joiden omistaminen oli useimmille liian kallista. Marwarin pelastukseksi koitui maan aristokraatit, maanomistajat ja liikemiehet.

Ulkonäkö

Marwari on hyvin jalo rotu, jossa luultavimmin on paljon arabiverta. Pää on hienopiirteinen, korvat ovat sisäänpäin kääntyneet ja kärjistään kippurat. Juuri kippuroista korvista rodun tunnistaa parhaiten. Marwarilla on lihaksikas pitkä kaula, selkä on lyhyt ja vahva, lavat ovat pitkät. Lanne on luisu, jalat ovat pitkät, hyväasentoiset ja sirot ja kaviot ovat kovat. Joillakin hevosilla on pitkä selkä ja rodussa esiintyy jonkin verran vasikanpolvisuutta.

Equionise

Henkiin on herätetty uudenlainen sivusto; Equionise. Equionise on blogi, joka jakaa hevosaiheisia mielipiteitä, uutisia ja muita juttuja.Täältä voit lukea mm. mielipiteitä eri hevoslajeista ja uutisista, jakaa omia mielipiteitäsi syntyvissä keskusteluissa, kertoa omia kokemuksiasi, lukea tietoa hevosroduista, tutustua uusiin hevosaiheisiin sivuihin ja paljon muuta.

Toivottavasti viihdyt sivustolla ja kerrot myös kauraturvista pitäville kavereillesikin!